Eri sukupolvien maailmankatsomuksessa on paljon eroja. Kuinka he suhtautuvat eri tapoihin, käyttäytymiseen, kehitykseen ja rahankäyttöön.
Totta on, että vanhemmat sukupovet ovat kasvaneet aivan erilaisessa maailmassa. Joka olisi monelle, mukavuuksiin tottuneelle, vallitsevan sukupolven edustajalle ja nuorisolle varmasti suuri kauhistus ja koettelemus.
Ajat olivat kovemmat ja leipä tiukemmassa. Rahaa oli liikkeellä vähemmän ja myös sen saanti oli paljon vaikeampaa, kuin tänä päivänä.
Näin ollen rahan arvokin oli suurempi ja sitä osattiin arvostaa enemmän.
Näin elettiin ennen
Ennen aikaan ei ollut läheskään yhtä paljon houkutuksia, viihdykkeitä ja mahdollisuuksia, johon käyttää rahaa.
Kuvitellaanpa vaikka päivä, kun ajattelet pyörähtää kaupungilla. Ihan vain muuten vaan.
Kun ei ole muutakaan tekemistä. Menet sinne sitten bussilla, junalla, raitiovaunulla taikka omalla autolla. Minkään niistä matkaan ei ilmaiseksi pääse.
Saavut kaupungille ja kiertelet kaupoissa katselemassa. Et varsinaisesti etsi mitään, etkä tarvitse mitään. Mutta sitten näet sen aivan ihanan laukun. Pakko ostaa. Onhan se alennuksessakin. Ehkä uudet kengätkin laukun kaveriksi.
Taikka sitten sen videopelin, jota olet pitkään halunnut kokeilla. Kaupoissa kiertely on rankkaa, päätät pitää kahvitauon. Ehkä ostat pullankin.
Sitten hetki vielä kiertelyä, muutama heräteostos ja ruokakaupan kautta kotiin.
Kunhan ensin ostat kaikenlaista, mitä ei kauppalistassa lue. Koska oli jo niin nälkä, kun söit vain sen pullan. Ehkä laitoit vielä muutaman kolikon pelikoneeseenkin. Eikä tässä ole mitään väärää. Mutta voitko kuvitella mummosi aikoinaan tehneen näin? Tai vaarisi? En minäkään.
Nykypäivänä paineetkin rahan käyttöön ovat suuremmat. Pitää olla parempi, uudempi, hienompi ja litteämpi puhelin. Sillä pitää pystyä kuvaamaan, pelaamaan, surffailemaan netissä valonnopeudella, faksaamaan, tekemään ruokaa ja teleporttaamaan toiseen ulottuvuuteen. Ihan vain, koska kavereillakin on. Ja vielä pahempaa, koska naapurillakin on.
Status-asiat nykyaikana
Pitää olla muodikkaammat vaatteet ja mopoauto. Koska muillakin on. Pitää matkustaa ja jakaa hienoja reissukuvia somessa. Ettei jää ulkopuolelle. Ettei mollata. Ettei pidetä huonompana.
Ennen vanhaan oli harvemmassa ne perheet, joilla oli tällaisia hienouksia. Televisio, pesukone, auto…
Toki sitten olikin aivan supermahtavaa, jos jonkun näistä omisti. Mutta paineita tästä ei niin paljon kertynyt, koska isolla osalla väestöstä, ei näihin ollut varaa. Silloin elettiin säästeliäämmin, koska rahan eteen täytyi ponnistella enemmän.
Tämähän on ihan järkeenkäypää. Jos sinulla on esimerkiksi järisyttävän herkullista suklaata. Jota saa ainoastaan Alppien yli menevän polun, pohjoisimman pään alapuolella olevan, maanalaisen vesiputouksen takaa. Totta kai sitä haluaa napostella säästeliäästi, jotta sitä riittäisi mahdollisimman pitkään. Lisää on niin vaikea saada.
Toki löytyy niinkin suuria suklaan ystäviä, jotka huitaisee kaiken kerralla huiviin.
Ajatuksia rahankäytöstä
Ehkä tätä voisikin lähteä pohtimaan niin, että rahankäyttö tottumuksetkin ovat enemmän yksilö- kuin sukupolvikohtaisia. Varmasti vanhemmasta väestöstä löytyy useitakin yksilöitä, jotka mieluummin käyttävät rahansa, kuin säästävät. Sama pätee toki toisin päin.
Samalla tavoin löytyy myös nykypäivän vallitsevasta sukupolvesta henkilöitä, jotka pihistelevät ja säästävät, kuin myös heitä, jotka käyttävät rahaa surutta.
Uskon (lue: toivon) myös, että omalla esimerkillä pystyy vaikuttamaan seuraavan sukupolven rahan käyttöön ja ylipäänsä siihen suhtautumiseen.
Arvostaako rahaa vai kohteleeko sitä huolettomasti? Sanon ”kohtelee”, koska tarkoitan juuri sitä. Säilyttääkö sitä välinpitämättömästi? Nakkaako rahat taskusta johonkin hyllyn nurkkaan häviämään, kun ei ole niin justiinsa, löytyykö niitä? Kerääkö pikkukolikot, jos ne putoavat maahan tai kaupan lattialle? Säilyttääkö rahapussia tarkasti, vai kuljeksiiko se siellä täällä ja aina joudut sitä etsimään etsintäpartion ja kansalliskaartin kanssa? Onko ylipäänsä rahapussia?
Osteleeko jatkuvasti jotain uutta? Ostaako aina kalleinta mahdollista, vai sanooko sen sijaan, että ”ostetaankin tätä, tämähän on paljon halvempaa”? Kertooko lapselle, onko raha (esim. 2€ kolikko) paljon vai vähän? Vai vähätteleekö rahan arvoa, sanomalla esimerkiksi ”tuohan on VAIN 2€, ei sillä mitään saa”?
Vai käykö loppujen lopuksi silti niin, että yksilöllisyys ottaa vallan?
Omissa lapsissani ainakin on huomattavissa yksilölliset eroavaisuudet tässäkin asiassa. Vaikka ovat saman kasvatuksen saaneet joka ikinen.
Vanhin säästää rahojaan enemmän, eikä ole koko ajan haluamassa jotakin uutta. Seuraava haluaa koko ajan ostaa jotain. Ihan mitä vaan, kunhan saisi jotain uutta ja ihanaa. Tai vaikka ihan vaan muropaketin. Tämä taas tekee ensimmäistä enemmän töitä, saadakseen lisää rahaa. Tykkäisikin vaan kumminkin käyttää kaiken.
Kaksi seuraavaa taas ei vielä oikein ymmärrä, mistä sitä rahaa saa ja saako sillä kahdella eurolla munan vai kanan. Sen kumminkin ymmärtävät, että on kivaa, kun sitä on. Toivon silti, että jossain vaiheessa jokaiselle heistä tulee se paljon kuulutettu järki päähän ja vanhempien viisaat sanat ja opit muistuvat mieleen.
Taustalla ja opitulla on varmasti vaikutusta, mutta se ei yksistään määrää sitä, miten kukakin rahaan suhtautuu ja sitä käyttää.
Yksilöllisyys taitaa, tässäkin asiassa, olla hyvin suuri vaikuttava tekijä.
Ja toisaalta hyvä niin. Tylsäksihän se kävisi, jos kaikki täällä oltaisiin samanlaisia. Ja se tekee siitä sitäkin kutkuttavampaa, kun törmää ihmiseen, jonka kanssa ajatus- ja arvomaailmat kohtaavat.
Ihania kohtaamisia ja arvostakaa toisianne. Ja rahaa myös. Arvostakaa sitäkin. Tuhlailette, säästelette tai kuljette kultaista keskitietä.
